laitasaaren talkoot7Talkoopäiväksi tilattiin kaunis syyspäivä ja se myös saatiin. Talkooväki kokoontui saareen jo aamulla kello 9, ja töitä jatkettiin illansuuhun asti. Paljon saatiinkin aikaiseksi.

Huussiryhmä oli jo aiemmin maalannut wc:n maisemaan sopivammalla värillä ja huoltanut sen muutoinkin mallikkaaseen kuntoon.

Varsinainen talkoopäivä aloitettiin polttopuiden pinoamisella. Niitä oli saatu runsaasti Kylmäpohjan raivauksista ja ne oli ajettu rantapenkereelle jo jäiden aikaan.

Osa talkoolaisista keskittyi risukoitten poistoon ja raivaamiseen. Niemen nokkaan rakennettiin ulkotulipaikka, josta makkaraa paisetellessa voi ihailla maisemia.

Aittaan  asennettiin ilmanvaihtoa parantamaan venttiilit ja osa talkoolaisista käytti luovuuttaan rakentamalla pihalle pöytäryhmän. Laituri nostettiin yhdessä maille odottamaan kevättä ja pientä kunnostusta. Lopuksi siivottiin ja raivattiin paikat ja päästiin nauttimaan ansaitusta talkookestityksestä voimalla seitsemän miehen.

Kiitos kaiklle ahkeroijille!

laitasaaren talkoot2 laitasaaren talkoot3 laitasaaren talkoot4 laitasaaren talkoot5 laitasaaren talkoot6 laitasaaren talkoot8 laitasaaren talkoot9 laitasaaren talkoot10